Testissä maailman vihrein hiustuotesarja!

Olen odottanut tätä: Vihdoin Suomeenkin lanseerattiin taiwanilainen, maailman vihreimmäksi hiustuotesarjaksi brändätty O´right Green Hair Care. Merkki on todellakin ympäristöystävällinen, sillä esimerkiksi  biohajoavista materiaaleista kuten hedelmä- ja vihannestärkkelyksestä tehdyn shampoopullon voi myöhemmin istuttaa maan alle kasvamaan uudelleen. Siihen on upotettu siemenpaperi, joka alkaa itää ajan kuluessa. Osassa pulloissa on kahvinporoja, tai siis taiwanilaisia kahvipuun siemeniä, joista kasvaa ajan myötä puu. Nerokasta! Pakkauksen tekstit ovat tehty myrkyttömällä eco-musteella. Pakkausten korkit on valmistettu bambusta, joka tuottaa 35% enemmän happea kuin vastaava alue muita puita. Se on maailman nopeimmin kasvava kasvi ja sen nopea kyky tuottaa uusia versoja edistää hiilidioksidipäästöjen vähenemistä. 

Steven Ko, mies merkin takana kertoo miten miten hänen vanhempansa kuolivat munuaissairauteen vuonna 2002. Se sysäsi Steveniin mieleen ajatuksen, että ihmiset tulee pitää erossa vahingollisista kemikaaleista ja raskasmetalleista.(Kaksi suurinta munuisten sairastuttajaa muuten). Steven perusti eettisen brändinsä samana vuonna. Tiimi vietti 2 vuotta tutkien kehittäen ja suunnitellen mahdollisimman innovatiivista ja ympäristöystävällistä “puu pullossa” shampoota. Mahtavaa! Ei ihme, että merkki on palkittu lukuisilla ympäristötekopalkinnoilla viime vuosina. Ja mikä tärkeintä, itse tuote on erittäin hyvä. Olen nyt testannut Caffeine Shampoota ja Bamboo moiturising hoitonaamiota ja hyvältä vaikuttavat. Hiukset ja hiuspohja puhdistuivat kauttaaltaan ja ovat 10 minuutin naamion jälkeen ravitun ja hyvinvoivan tuntuiset. Pesin hiukset toissapäivänä ja tuntuvat edelleen tosi puhtailta ja kiiltäviltä. Tuotteita saa siis kampaamoista, esimerkiksi Q Hairista.

Tyylikäs lanseeraus pidettiin Kampin Kauppakeskuksen Korttelin 5-kerroksen Q Hair Salongissa. 

 

Vastaa