IBA 2018 outfit!

Olen aina rakastanut kukkia. Ne symboloivat minulle elinvoimaa, kauneutta, sielukkuutta. Kaikkea kaunista ja hyvää tässä maailmassa.
Lapsena haaveilin hetken floristin ammatista. En kuitenkaan ole kovin kätevä käsistäni ja parikymppisenä puhjennut astmani piti huolen siitä, että kirjoittaminen ja musiikki veivät lopullisesti mukanaan. Ihailen edelleen floristeja ja kadehdin salaa kukkien kanssa työskenteleviä. Ostan itselleni tuoreita kukkia maljakkoon joka viikko.

Kukat saavat mielen iloiseksi ja taiteen tavoin ravitsevat sielua. Ne tarjoavat iloa sekä haju- että näköaistille. Järvenpään Kukkatalo 
edustaa alansa huippua ja he olivat eilen mukana Inspiration Blog Awards 2018 -gaalassa, jossa palkittiin vuoden parhaita bloggaajia ja pidettiin hauskaa ystävien kanssa.

Olihan siellä ihanaa, vaikken ollutkaan ehdolla ja edustin siinä joukossa iällisesti lähinnä mummo-osastoa. Ihminen on juuri niin nuori tai vanha  kuin ajattelee olevansa. Ikä on vain numero on klisee ja kliseet usein pitävät paikkansa. Ihaninta oli se ilo, ystävällisyys ja inspiraatio mikä lahjakkaiden ja ainutlaatuisten blogikollegojen tapaamisesta taas kerran sai. Oli upeaa nähdä palkittujen ja ehdolla olleiden aito ilo ja hämmästys kun heidät palkittiin. Kuvat: Iina Moukola, @miiasaarin/Sweet Bites -blogi ja Järvenpään Kukkatalo.

Asu on uskokaa tai älkää Vero Modan kesän mallistoa. Stokkalta löysin. 49.90e. Ja supermukava päällä.

Juhlakenkäni olivat viime postauksessa esitellyt Klingelin Liva Loop -malliston kultaiset tennarit. Nillä jaksoi seistä illan!

Järvenpään Kukkatalo oli myös toteuttanut aivan huikean kauniin kuvausseinän, jonka edessä ihmiset saivat käydä kuvauttamassa itsensä. Somessa näitä kukkaisia kuvia voi käydä kurkkimassa tunnisteilla #järvenpäänkukkatalo ja #tuhansiaideoita. Kuvassa minä ja Kauneusgurusi-blogin Pauliina

12 Comments

  1. Lady of The Mess
    16 huhtikuun, 2018 / 5:35 am

    Ihanan keväinen asu! Ja nuo kengät <3Blogissani vihdoinkin vastattu taannoin antamaasi haasteeseen – kiitos vielä kerran ja aurinkoista viikkoa, Mia <3

    • Mia Malmi
      16 huhtikuun, 2018 / 9:59 am

      Kiitos! <3 Täytyy käydä lukemassa vastauksesi pian! Aurinkoista viikkoa sinullekin, me lennetään Nizzaan huomenna!

  2. Mira / Blinger shimmer -blogi
    16 huhtikuun, 2018 / 2:42 pm

    Ihana asu 🙂

    • Mia Malmi
      16 huhtikuun, 2018 / 2:44 pm

      Kiitos, Mira! 🙂

  3. Haveaniceday1
    16 huhtikuun, 2018 / 5:17 pm

    Keltainen sopii sulle niin hyvin 🙂 ja tuo laukku <3

    • Mia Malmi
      17 huhtikuun, 2018 / 6:28 am

      Kiitos paljon! 🙂

  4. Katja/Optimismiajaenergiaa
    17 huhtikuun, 2018 / 4:13 am

    Siis aivan napakymppi tuo asu, rakastan keltaista ja nuo kengät! <3 Ihanaa Mia!

    • Mia Malmi
      17 huhtikuun, 2018 / 6:29 am

      Kiitos Katja! <3

  5. hannamaria
    17 huhtikuun, 2018 / 10:45 am

    Ihanan keväinen asu tapahtumaa varten on löytynyt! Olen kaikkialta lukenut miten ihana tapahtuma oli ja nyt ehkä snadisti harmittaa, etten lähtenyt mukaan :Dhannawww.hannamariav.com

    • Mia Malmi
      17 huhtikuun, 2018 / 10:54 am

      Kiitos! Ja tuleehan noita tapahtumia! 🙂

  6. Katta
    18 huhtikuun, 2018 / 4:54 am

    Kukat ovat kyllä arkipäivän ihana ilahduttaja. Leikkokukkia saa onneksi lähikuapastakin tarvittaessa pienellä rahalla mukaan.

  7. Mere
    18 huhtikuun, 2018 / 7:25 pm

    Oi mä katselin tätä mekkoa myös stockalla, ihanan keväinen ja rento mutta silti juhlava. Hyvä asuvalinta. 🙂

Arvostan suuresti kommenttiasi!