3 x lukuvinkki kesään!

Kesä on lukemisen kulta-aikaa. Itse ahmin kirjan tai pari viikossa. Luen montaa kirjaa samanaikaisesti ja vaihtelen opusta fiiliksen mukaan. Hyvä kirja vie mukanaan ja on parasta lääkettä esimerkiksi yksinäisyyteen. Kirjat synnyttävät aivoissa visuaalisuutta, mielikuvitusta ja tunteellisia reaktioita, jotka rikastuttavat mieltämme. Hyvään tarinaan voi uppoutua niin, että unohtaa ympäröivän maailman hetkeksi kokonaan. Jos ei jaksa lukea itse, tai haluaa samalla puuhata muuta, niin voi pistää äänikirjan tulille ja nauttia tarinasta kirjailijan lukemana. Äänikirjamaailmaan olen itsekin vasta hiljattain tutustunut Storytel-palvelun kautta. Pidän molemmista, mutta näitä lukuvinkkejä ei vielä äänikirjana saa. Valitsin nämä kolme kirjaa siksi, että 

1. Ne jaksaa lukea vaikka yhdeltä istumalta. 
2. Ne antavat ajattelemisen aihetta pitkäksi aikaa. 
3. Ne voivat muuttaa koko elämäsi.

Hidasta elämää-sivustolla on muuten kesäale 31.7. saakka, josta nämäkin opukset saa edullisesti. Mikä on sinun tämän kesän suosikkikirjasi? 

1. Lasten oppeja äideille

Tässä kirjassa suositut Hidasta elämää -sivuston äitibloggarit jakavat järisyttävimmät oppinsa, jotta kukaan äiti ei olisi yksin.

Tämä kirja on kirjoitettu sinulle äiti, joka vasta odotat uutta elämää tulevaksi – koska äitiys ei ole sitä, mitä ajattelet, vaan niin paljon enemmän, ja aina erilaista.

Tämä kirja on sinulle äiti, joka olet arjen sankari silloinkin, kun tuntuu, että kaikki kaatuu päälle – koska sinussa on kaikki voima ja viisaus, joka luo ja kannattelee elämää.

Tämä kirja on sinulle äiti, jonka lapset ovat jo kadonneet portin näköpiiristä – koska kokemuksia voi hoitaa myös jälkeenpäin.


Tämä kirja on omistettu kaikille niille lapsille, jotka ovat tehneet sekä kirjan kirjoittajista että lukijoista äitejä.

2. SYDÄNJUTTU – Löydä itsesi lempeästi

Millaista olisi ystävystyä itsesi kanssa? Kun itsensä kanssa on hyvä olla, elämän hyvät jutut virtaavat ja haasteet muuntuvat sydämen käyttövoimaksi. Voimaannuttavat harjoitukset auttavat tutkimaan suhdetta itseensä ja vapauttamaan sydämen voimavarat.


Tehtäväkirja elokuussa 2017 julkaistulle kirjalle Sydänjuttu – Olet parasta mitä sinulle on tapahtunut.




3. UNELMAKARTTAKIRJA – Sydän löytää tien

Oman voiman tehtäväkirja herättelee uskallusta omien unelmien äärelle, poistaa esteitä unelmien toteuttamisen tieltä sekä lisää luovuutta ja mielikuvitusta. Tehtäväkirja kutkuttelee hyviä tunteita tässä hetkessä ja auttaa sallimaan sen, että elämällä on omat tapansa tuoda unelmat todeksi. Tehtäväkirjan avulla jokainen voi luoda oman voimakirjan, joka vahvistaa nyt ja tulevaisuudessa. Kirja koostuu lyhyistä teksteistä sekä tyhjistä sivuista, joihin voi itse kirjoitella, leikkailla, liimailla, maalailla ja piirtää ohjeistuksen mukaan. Unelmakarttakirja tunnetaan suosittuna verkkokurssina, jonka avulla jo yli 3 500 ihmistä on luonut oman voimakirjansa.

 

Vastaa