Lookfantastic beautybox helmikuu!

*Boxi saatu pr-näytteenä.

Sain muutama päivä sitten elämäni ensimmäisen Lookfantastic Beauty Boxin. Minulle piti tulla jo viime vuoden lopulla tämä Beauty Box, mutta sitä ei koskaan kuulunut, joten onneksi tämä helmikuun kappale lähetettiin. Huomautan, että boxi on blogin kautta saatu, eli ei itse tilattu. Ettei kukaan nyt ajattele, että en ole saanut tilaamaani tuotetta. Loppuvuodesta taisi olla niin paljon kysyntää, että siksi varmaan lehdistönäyteboxit jäivät välistä.

Mutta siis, tämä on ensimmäinen kauneusboxini, jännittävää. Lookfantastic Beauty Box on valittu lukijoiden keskuudessa usein parhaaksi ja se olikin todella hulppea.

Ystävänpäiväkuukauden kunniaksi Romance-teemaisen vaaleanpunaisen kauniin huolellisesti pakatun rasian päällimmäisenä löytyy  hieno tuotevihkonen, joka esittelee boxin sisällön tuotteita sekä Lookfantasticin verkkokaupan muita ajankohtaisia tuotevinkkauksia. Mukana on myös helmikuun Ellen brittipainos, joka on arvoltaan 4,50 £ eli noin 5 euron luokkaa.

ook1

look1

Ellen helmikuun kannessa komeilevat brittimalli Jourdan Dunn sekä räppäri Stormzy. He ovat valittu kanteen juhlistamaan Englannin nuoria mustia tähtimenestyjiä. Muuten numero on tuttuun tapaan pyhitetty huippumuodille ja kauneudelle. Mukana on myös kirjallisuutta, musiikkia ja mielenkiintoisia lukujuttuja, joten lukemista tässä lempparinaistenlehdessäni riittää tälläkin kertaa. Voisin ostaa pelkän lehden ja ostaisinkin, mutta että se tulee boxin mukana on jo lähes nerokasta.

look2

Boxin sisältöön. Ensimmäisenä huomioni kiinnittyi iloisesti ruusukullan värisiin Emitén ripsentaivuttimiin. Olin juuri suunnitellut hankkivani uudet, joten nämä tulivat kuin tilauksesta. Pääsen pian niitä testaamaan, kunhan tästä flunssastani tokenen. Kolme sekuntia -ei enempää- kuulemma riittää. Douccen Punk Mascara mininkoossa yllättää iloisesti myös. Sen voi ottaa vaikka matkalle mukaan. Kuten voi Erno Laszlo Deep Sea Mud Bar -puhdistussaippuankin, niin ikään minikoossa. Saippua lupaa puhdistaa ja poistaa meikin, mutta ei kuivattaa. En yleensä käytä ihonpuhdistussaippuoita, mutta annan tälle mahdollisuuden. Lord &Berryn Matte Lipstick Pencil in Intimacy vaikuttaa hyvältä monitoimituotteelta niin huultenrajauksiin kuin poskipunaksikin. Nopeasti kokeiltuna se on sopivan kosteuttava, eli sillä voi huoletta maalata koko huulet ja laittaa vaikka huulipunaa tai huulirasvaa/kiiltoa päälle. Hillitty nudesävy sopii varmasti monelle. Tämäkin pääsee siis heti tositoimiin, kun tästä sairasvuoteelta nousen. Sleek MakeUP Face Form Palette on todellinen löytö myös. Samassa paletista löytyvät contour, highlighter sekä poskipuna. Eli pienessä koossa koko kasvojen ehostus/muotoilusetti. Meikkipussiin sujahtaa tämäkin. Kaiken kruunaa Philip Kingsleyn Maximizer -lakka hennoille hiuksille. Sitä voi käyttää sekä kuivaan että märkään tukkaan ja koko on käsilaukkuun sopiva. Kaiken kaikkiaan boxissa on jokaiselle jotakin, eli se yllättää kyllä iloisesti.

ook2

ook3

look3look4look6look14

look13look12look11

Tällaiselta näytti helmikuun Lookfantastic Beauty Box. Kokonaisuudessaan boxi sisälsi 6 tuotetta, joista 3 oli täysikokoisia ja 3 oli näyte- tai matkakokoisia. Lookfantastic kertoo helmikuun Beauty Boxin arvoksi 80£, eli noin 90 euroa.

Lookfantastic Beauty Boxin saa tilattua yhdeksi kuukaudeksi, joka maksaa 20,00 €. Itse ajattelin tilata suoraan sen 3 kuukautta, joka maksaa 18,00 / kk. Jos sinäkin haluat kokeilla Lookfantastic Beauty Boxia, niin tässä linkki tilaukseen*.

 

Share:

Vastaa