Katumuotia Marbellasta 2019!

Hellurei ja lämpimät terkut täältä Andalucian paahtavan auringon alta!
Meillä on ollut ihanan rentoa oleilua täällä ”kesämökillä”. Aina on, kuin kotiin tulisi. Voi rentoutua, heittää huolet nurkkaan ja antaa Espanjan tehdä taikojaan. Otan iisisti, mutta työskentelen ”salaa” vähän kirjaprojektin ja parin lehtijutun parissa. Se saa riittää. Suomessa sitten täysi hööki päälle taas.

Toteutin toiveenne ja tein jatkoa viime keväänä ja kesänä julkaistuille katumuotipostauksille, joista ehkä muistatte Katumuotia Nizzasta, sekä Katumuotia Marbellasta osat 1 ja 2. Niiden tekeminen ja uusien tyylien ja tuttavuuksien bongaaminen oli niin superhauskaa, että päätin jatkaa. Itse asiassa YRITIN tehdä vastaavan postauksen jo Pariisissa, mutta – pardon my french – en yksinkertaisesti löytänyt tarpeeksi chic-naisia kuvattavaksi. En tajua, mistä se johtuu?! Liikuinko väärillä kaduilla vai oliko syynä kenties kurja sää (useimpina päivinä satoi ja tuuli kuin olisi ollut kunnon syysmyräkkä). Mene ja tiedä. Aina sanotaan, että pariisilaiset naiset ovat tyylin perikuvia, mutta tällä kertaa eteeni ei osunut kuin pari mielestäni tarpeeksi tyylikästä ihmistä ja niin postaus jäi tekemättä.

Toisin on täällä Marbellassa. Kauniita ja huoliteltuja tyylitaitureita kävelee vastaan jatkuvalla syötöllä. Ilmapiiri on superkansainvälinen ja vastaan voi tulla ihminen mistä päin maailmaa tahansa. Kaikki tähän postaukseen valitsemani daamit suostuivat mukaan empimättä. He olivat sangen kiinnostuneita blogistani ja alkoivat seurata minua myös Instassa ja vice versa. Mikäs täällä on pukeutuessa kauniisti, kun sää sen sallii. Olisipa Suomessakin aina kesä! Mutta tässä siis katumuotia Marbellasta vuosimallia 2019! Kerro, jos haluat tälle postaukselle jatkoa, niin teen parhaani ja jatkan bongailua. Lähetän sylillisen aurinkoa ja iloa sinne Suomeen!

Personal trainer Emma asuu Lontoossa ja on pienen lapsen äiti. Laukku oli Guccin ja sandaalit Rockstud by Valentinot.

Tallinnasta Marbellaan lapsineen muuttaneella Gerdalla oli illallisella Roberto Cavallin saronki, Fendin aurinkolasit ja Coacin laukku.

Kolumbiasta kotoisin oleva Katherine, 28, työskentelee esteettisellä klinikalla. Kaikki vaatteet olivat Kolumbiasta, hän ei halunnut mainita merkkejä. Bongasin hänet Puerto Banuksesta. Mikä kroppa ja kasvot!

Ruotsalainen Isabel, 15, käy lukiota Helsingborgissa. Laukku ja kengät olivat Zadig&Voltairen mallistosta. Tästä tytöstä voisi tulla vaikka malli!

Ihailin brittiläistä Sarahia jo parina iltana kantakahvilassamme, ennen kuin uskalsin lähestyä häntä. Hänellä oli joka ilta eri asu, aina tyrmäävän tyylikäs. Kuvausiltana hänellä oli Jimmy Choon laukku ja sandaalit, sekä Joseph-merkkinen mekko. – Elän muodille, Sarah sanoi ja pakkohan häntä on uskoa.

10 Comments

  1. kesäkuu 18, 2019 / 4:09 am

    Ihania naisia ja asuja! Ehdottomasti haluan nähdä myös toisen osan, nämä on niin kovin inspiroivia 🙂

    • malmimia
      Kirjoittaja
      kesäkuu 18, 2019 / 12:00 pm

      Eikö olekin? Asia selvä, teen toisenkin osan! 🙂

    • malmimia
      Kirjoittaja
      kesäkuu 18, 2019 / 11:59 am

      Kiva kuulla! Aurinkoa sinne!

    • malmimia
      Kirjoittaja
      kesäkuu 18, 2019 / 11:59 am

      Kannattaa ehdottomasti! Samalla tutustuu uusiin ihmisiin ja tyyleihin. 🙂

  2. Krissu
    kesäkuu 19, 2019 / 10:28 pm

    Kauniita naisia! 🙂 Olisi kiva nähdä asuja erikokoisten naisten päällä!

    • Mia Malmi
      Kirjoittaja
      kesäkuu 26, 2019 / 10:29 am

      Joo, yritän löytää eri kokoisia seuraavaan postaukseen, hyvä pointti! Vinkkinä: Edustan itse ns. pluskokoa, joten voit kurkata päälläni olevia asuja blogista 40/42-kokoiselle naiselle.

  3. kesäkuu 24, 2019 / 11:57 am

    Siis olet kyllä löytänyt niin upeita ja tyylikkäitä naisia kuvattavaksi että! Katsoin ensin että tuo eka olit sinä:)
    Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi, että tuo Isabel sopisi täydellisesti malliksi, toivottavasti joku hänet vielä katukuvasta bongaa listoille.
    Ihanaa lomaa!

    • Mia Malmi
      Kirjoittaja
      kesäkuu 26, 2019 / 10:28 am

      Voi kiitos, olisinpa tosiaan tuo eka nainen, mutta ei… 😀 <3. Täällä on kyllä toinen toistaan upeampia naisia, jotka oikeasti panostavat pukeutumiseen. Kiitos paljon ja ihanaa kesän jatkoa sinnekin!

Vastaa